Leikkauskokemukseni

Noniin, nyt on kaksi päivää vierähtänyt leikkauksesta ja hyvät on voinnit! Kerron nyt vähän miten reissuni meni ja miten olen pärjännyt kotioloissa.

Torstai 9.1.

Ensinnäkin en saanut keskiviikko-torstai yönä nukuttua jännitykseltäni yhtään. Söin ke iltana ehkä 11 aikaan vähän jotain pientä jääkaapista ja ajattelin, että otan vielä eväät mukaan kun kerran klo 4 on vielä lupa syödä ja juoda (6 tuntia ennen leikkausta oltava syömättä ja juomatta). No, eipä siitäkään tullut mitään, vähän sain vettä alas muttei muuten maistunut mikään..
Laiva lähti Länsisatamasta klo 7.30. Etsin itselleni pienen sohvan laivan perältä ja kävin pitkälleni, toivoen että saisin edes ne kaksi viimeistä tuntia nukuttua. Turha toivo. Olo oli tosiaan aika stressaantunut ja sekava jo pelkästään siksi, etten ollut nukkunut silmäystäkään, saati sitten syönyt ties kuinka moneen tuntiin. Adrenaliinin voimin mentiin..
Tallinnan päässä kuski odottelinkin jo minua ja muita leikkaukseen tulevia tyttöjä. Hypättiin autoon ja lähdettiin kohti klinikkaa.

Kello 10 perille päästyämme pääsimme huoneisiimme ja meidän käskettiin vaihtaa sängyllä valmiina oleva pyjama päällä. Huoneet olivat minusta kivat, ei kovin suuret mutta viihtyisät. Makoilin hetken (ehkä tunnin) ja yritin katsoa telkkaria rentoutuakseni, ennen kuin hoitaja tuli hakemaan minut kirurgin puheille. Leikkaava kirurgi oli tosi mukava ja rauhallinen ja sai minutkin vähän "relaamaan". Täytettiin lomakkeita ja käytiin kaikenlaisia asioita läpi. Hän mittaili minut ja piirteli leikkauskartat iholle. Minulle oli tilattu kahdet implantit, Mentorin pyöreät 350cc, sekä 375cc, joista sitten päädyttiin niihin pienempiin kirurgin suosituksesta. Luotin häneen täysin.
Kyselin vielä muutamia minua askarruttavia kysymyksiä ja pääsin takaisin huoneeseeni taas odottamaan.

Huoneessa taisi seuraavaksi käydä hoitaja tuomassa pari särkylääkettä, jotka oli kyllä tosi vaikea saada alas sen minimaalisen veden määrän kanssa joka oli mittakupissa. Toinen pilleri jäi ikävästi puoliväliin "jumiin" ja hoitaja toi vähän vastentahtoisesti tilkan lisää vettä että saisin senkin alas. Vatsassa ei siis ilmeisesti saa olla yhtään mitään leikkaukseen mentäessä.
Sain taas makoilla hetken ennen kuin nukutuslääkäri tuli juttelemaan huoneeseeni. Käytiin kaikki nukutukseen liittyvä läpi ja täytettiin muutama lappu.

Hetken sain taas odotella kunnes hoitaja ilmoitti että nyt on aika! Kipitin hoitajan perässä muutaman huoneen päähän leikkaussaliin ja tässä vaiheessa meinasi sitten sydän tulla rinnasta läpi. Kävin leikkauspöydälle pötkölleni ja hoitajan alkoivat touhuta ympärilläni laittaen kaikenmaailman juttuja minuun samalla kun nukutuslääkäri jututti minua ja yritti laittaa kanyylia paikoilleen. Yritykseksi se sitten jäikin... Lääkäri yritti saada sitä lukuisia kertoja paikoilleen, mutta luovutti lopulta ja sanoi ettei minulta millään löydy suonta ja että he laittavat sen sitten myöhemmin. Siinä vaiheessa sain maskin suun eteen ja minua kehotettiin hengittelemään syvään. Vähän pahanmaikuinen kaasu alkoi muutaman hengityksen jälkeen toimia ja silmissä alkoi pyöriä vimmatusti. Sitten en enää muistakaan mitään.

Seuraaavaksi havahduin kun hoitaja ja ehkä useampi(?) herättelivät minua ja oli aika siirtyä huoneeseeni. Muistaakseni ihmettelin kättäni, kun huomasin että kanyyli oli tosi erikoisessa paikassa kiinni ja halusin kovasti tietää miten leikkaus oli mennyt. Olin todella sekaisin, en muista miten pääsin sänkyyn tai kuinka kauan makasin siinä ennen kuin jotain järkevää alkoi liikkua päässä.
Seuraavat muistamani ajatukset taisivat olla että mihin olen oikein lähtenyt mukaan. Olo oli epämiellyttävä, ei kipua, mutta jotain sinne päin. Sain särkylääkettä vaikken tiedä olisinko sitä tarvinnut. Halusin vain nukkua, kaikkein vähiten teki mieli olla hereillä.
En saanut unta, mutta olo alkoi kohentua. Jossakin vaiheessa sain pöydältä kurotettua puhelimeni ja huomasin kellon olevan jotain kolmen tienoilla.
Katselin telkkaria ja pelailin puhelimella.

Lepäilyä. Toinen dreenikin näkyy vähän kuvassa.

Olo alkoi tuntua tosi hyvältä. Seuraavaksi haasteena olikin päästä vessaan. Hoitaja tuli viereen seuraamaan ensimmäisellä kerralla että kaikki menee hyvin. Sain ohjeeksi ensin nousta istumaan sängyn reunalle joksinkin aikaa, ennen kuin nousen jaloilleni. Istualleni pääsin helposti ja olo oli edelleen hyvä, mutta seisaalleni päästyäni alkoi heikottaa todella kovasti, tuli kuuma ja hiki alkoi virrata hullunlailla. Nopeasti takaisin pötkölleni. Makoilin taas hetken ennen uutta yritystä. Seuraavalla yrittämällä se sitten onnistuikin.
Innostuin kävelystä ja tallustelinkin välillä muiden huoneeseen vaihtamaan kuulumisia.
Sain tilata ruuan listalta, joka hyvästä olosta huolimatta ei mennyt alas.. Harmitti, ruoka oli todella hyvää muuten mutta kun ei maistu niin ei maistu.. En siis saanut koko iltana syötyä mitään.
Illalla soitin ja viestittelin vielä läheisilleni ja ennen nukkumaanmenoa hoitaja kävi antamassa särkylääkkeen ja unilääkkeen, ja tyhjensi dreeneistä kerääntyneen veren/kudosnesteen.

Perjantain 10.1.

Unilääkkeestä huolimatta heräilin useaan kertaan yöllä ja joskus seistemän aikaan en enää saanut unta vaan tuijottelinkin kattoon siihen asti että kello tuli kahdeksan ja hoitajat tulivat tarkistamaan tilannetta ja tuomaan aamupalan. Olo oli edelleen hyvä, ja hoitaja ihmettelikin kun en ollut ottanut yöllä viereeni jätettyä särkylääkettä. Sain aamupalan eteeni ja sain onnekseni syötyä! Söin ihan uhallanikin ehkä vähän liikaa. Ajattelin että nyt on pakko tankata kun kerrankin saan sen alas!
Aloin pikkuhiljaa keräillä tavaroitani kasaan kun tiesin, että laivan lähtöön takaisin Helsinkiin ei ollut enää kovin kauan aikaa.

Käväisin vielä kirurgin puheilla ja hoitaja poisti sidokset ja dreenit (tuntui muuten todella inhalle) ja teippasi ja tarkisti haavat. Näin ensimmäistä kertaa uudet rintani! Vau!
Sitten vain uudet tukiliivit päälle ja pukemaan. Laitettiin kaikki tavarat valmiiksi ja saatiin antibiotit ja särkylääkkeet matkaan ja siitä alkoikin paluumatka.
Olin todella pirteä ja yllättävän hyvävointinen koko matkan. Laivallakin käytiin hakemassa muutamia tuliaisia eikä kassienkannossa ollut mitään ongelmia.

Kotiin päästyäni söin, otin särkylääkkeet ja tietenkin vietin jonkin aikaa peilin edessä tutkaillen ja ihaillen uusia tissejäni. Vähän myöhemmin reippailuni ehkä maksoi vähän takaisin kun liikkuminen muuttui aika hankalaksi ja muutenkin olo oli voimaton ja vähän kehno. Mitään suurempia ongelmia ei kuitenkaan tullut, vaan kävin aikaisin nukkumaan ja unikin tuli nopeasti.

Loppujen lopuksi kaikki meni paremmin kuin hyvin. En olisi uskonut, että vointi on näin hyvä ja että käsiäkin voin käyttää miltei normaalisti (mitään painavaa en tietenkään uskalla nostaa ja siis ihan järjen kanssa). Nappailen kohta muutamat kuvat ja laitan tänne, niin saatte vähän esimakua.

-Sande